![]() |
Mediamyynti | ![]() |
The Voice | | | Iskelmä | | | Radio Sata | | | Radio Jyväskylä | | | Radio Mega | | | Radio City | | | SBS | ![]() |
Tampereella ensi kesänä 130 puistokonserttiaPaikallisuutiset | 2010-02-08 12:29:17 | Merita Hedin Tampereen perinteisen puistokonserttisarjan järjestelyt ovat ensi kesän osalta alkaneet. Esiintyjiksi etsitään ensisijaisesti tamperelaisten yhdistysten harrastajaryhmiä. Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämissä puistokonserteissa nähdään ensi kesänä noin 130 esiintymistä. Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen perinteisen puistokonserttisarjan järjestelyt ovat ensi kesän osalta alkaneet. Vanhan kirjastotalon puiston remontin takia tarjolla on nyt myös uusia esiintymispaikkoja, kuten Finlaysonin kesälava Väinö Linnan aukiolla. Muita esiintymispaikkoja ovat mm. Haiharan taidekeskus, Tammelan- ja Laukontorit, Osmon- ja Näsinpuistojen lavat, Amurin työläismuseokorttelin kahvilan piha ja Mustalahden tapahtumasatama. Esiintyjiksi etsitään ensisijaisesti tamperelaisten yhdistysten harrastajaryhmiä. Esiintyjiksi voivat hakea kuorot, yhtyeet, tanssiryhmät ja muiden alojen taitajat. Konserttien esiintyjähaku päättyy perjantaina 26.2.
Kesän puistokonserttien esiintyjät voivat ilmoittautua vielä tänään Paikallisuutiset | 2010-02-26 |
![]() |
Lataa Flash-player
|